Ajatuksia luovuudesta

”Innovaatio” sana on ollut kovassa käytössä viime vuosina. Koska sen merkitys on muuttunut olen alkanut puhua ja kirjoittaa luovuudesta. Luovuustekniikat taas ovat menetelmiä, joiden avulla meidän on mahdollista tai helpompi nähdä vallitsevat ongelmatilanteet toisin. Tekniikat ovat minulle myös ryhmätyön väline koska uskon kollektiiviseen luovuuteen. Yksilöiden luovuus on useille synnynnäistä ja toki sitäkin kannattaa harjoitella mutta itse pyrin viemään ryhmäluovuuden ilosanomaa eteenpäin.

Innovaatiot ovat usein teknisiä eli jonkin asteisia keksintöjä. Sosiaaliset innovaatiot ovat ihmisten ja organisaatioiden suhteisiin liittyviä uudelleenasemointeja. Jos tekniset innovaatiot ovat vaikeita saada läpi niin sosiaaliset innovaatiot ovat lähes mahdottomia. Elämme hierarkkisessa maailmassa ja monet meistä pyrkivät ylläpitämään näitä rakenteita koska niin elämä yleensä menee. Pieni askel kohti sosiaalista luovuutta on kuunteleminen ja vieläpä alaisten kuunteleminen. Käytän tässä sanaa ”alainen” koska tarkoitan juuri sitä asetelmaa jossa on alaisia. Ihmisten välinen vuorovaikutus yrityksissä on usein suhteessa asemaan. Johtajan asema on useimmiten merkkinä myös siitä, että hänen ajatuksensa ovat arvokkaampia ja oikeampia kuin alaisen, olipa kyse mistä asiasta tahansa. Vilpitön ymmärrys siitä, että kaikkien ihmisten ajatukset voisivat olla lähtökohtaisesti yhtä arvokkaita, on askel kohti sosiaalista luovuutta. Sosiaalinen luovuus on joustavuutta eri henkilöiden ja henkilöstöryhmien välillä – osaaminen ei aina riipu hierarkkisesta asemasta. Tiedostan toki tämän idealismin rajoitteet kuten koulutus, työtehtävät ja palkkaus. Kun lääkäreille perinteisesti kuuluvia töitä jaetaan hoitajille, jotka osaavat nuo mainitut tehtävät vähintään yhtä hyvin kuin lääkärit, niin tulisiko heidän palkkaansa korjata vastaamaan uusia töitä? Ovatko nämä uudet työt vaativampia, jotka oikeuttavat lisäpalkkaan? Toki on helpompiakin esimerkkejä sosiaalisista innovaatioista mutta ei niistä nyt sen enempää.

Luovuus on ongelmien ratkaisua nokkelalla tavalla. Jos pulmatilanteessa näetkin asiat hieman toisin ja ajattelet mitä hyvää tämä pulma saattaa tuoda tullessaan niin saatat löytää luovan ratkaisun.

Pari vuotta sitten mursin oikean ranteeni half pipessa eli lumikourussa. Ranne meni aika pahasti ja kipsi oli 6 viikkoa tukemassa rannetta. Kun mietin tuota aikaa ja mitä hyvää siinä oli niin voin listata useita. Aloin käyttää tietokoneen hiirtä vasemmalla kädellä ja se tapa jäi. Hiirikäsi ei vaivaa kun voi käyttää vasenta ja oikeaa. Opettelin myös muutamia muita juttuja vasurilla ja se helpottaa käsityön tekemistä.

Kun aloin opetella luisteluhiihtoa huomasin miten mäen nouseminen tuntui vaativalta ja hankalalta. Alamäissä ei ollut mitään haastetta mutta ylämäissä ja suoralla sitäkin enemmän. Aloin odottaa ylämäkiä jotta pääsin opettelemaan tekniikkaa. Ylämäet eivät tuntuneetkaan keljuilta vaan haasteellisilta ja tavoiteltavilta.
Nännit rivissä

Edellinen analogia toimii monissa arkiasioissa. Kun näkökulma muuttuu niin ajatus muuttuu ja uudesta tavata tulee positiivinen asia. Onko siis luovuus ”positiivista ajattelua”? Kyllä se on. Luovuuteen liittyy aina oletus siitä että ratkaisu löytyy. Jos ei usko niin ei synny vaihtoehtoja eikä sitä luovaakaan ratkaisua. Itselläni on useita kokemuksia siitä, että perinteiset tavat eivät ole tuottaneet tyydyttävää tulosta eivätkä alan osaajat ja todelliset ammattilaiset ole löytäneet muuta kuin perinteisen ratkaisun, joka on joko kallis, hankala, aikaisemmin keksitty tai vähemmän houkutteleva. Kun on uskomus siitä että on mahdollista löytää parempi ratkaisu niin se usein löytyy.

Kun tietää, että tietää, ei tiedä että on olemassa muitakin ratkaisuja. Oma asema tai kokemus on usein viisauden esteenä. Kun on ollut alalla kauan ei tule mieleen asettaa omaa tietoansa kyseenalaiseksi. Muistan erään sessioin kun teimme Skenaariotyöskentelyä pohtiaksemme mahdollisia tulevaisuuden maailmoja (käytin Tarja Meristön/ÅA luomaa skenaariotyön mallia) jakauduimme pienryhmiin. Eräässä ryhmässä oli vanhempi insinööri ja kaksi vähän nuorempaa naista. Tämä vanha herra otti heti ohjat käsiinsä ja alkoi esitelmöidä naisille energiantuottamistekniikoista. Kyseessä kun oli ekologiakohta ja he olivat paneutumassa energiantuotannon kysymyksiin. Herra sai toimia opettajana ja naiset kiusaantuneina eivät kehdanneet keskeyttää häntä. Olisiko minun pitänyt? – Taisin olla vähän ilkeä kun vain naureskelin itsekseni.

Ongelmaan löytyy aina ratkaisuja. Ensimmäisen asteen ongelmanratkaisut ovat niitä jotka tulevat heti mieleen. Ne tehdään arkisin ajatuksin ja niistä oma työpäivämme yleensä koostuukin. Kun on haastavampi asia niin pitäisi päästä toiselle tasolle. Jos pohtimamme ratkaisu on teoriassa mahdollinen mutta toteuttamisen kannalta erittäin vaikea, on kyseessä kolmannen asteen ratkaisu. Samoin ongelman väistely voidaan katsoa kolmannen asteen ongelmanratkaisuksi. Toisen asteen ratkaisu on siis nokkela ja luova.

Itse olen perehtynyt ja viehtynyt luovuuteen ryhmäilmiönä ja uskon siihen. Luovia yksilöitä on maailmassa paljon mutta meissä kaikissa elää luovuuden siemen jos pääsemme sopivassa tilanteessa ryhmäytymään ja jonkin tekniikan avulla käyttämään luovuuttamme. Itse olen perehtynyt muutamiin käyttökelpoisiin tekniikoihin ja haluan niitä maailmalla julistaa. Näitä ryhmätapaamisia kutsun sessioiksi – mielleyhtymänä jazz-sessiot.